keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2012

Laura -huivi

Tässäpä tänä viikonloppuna valmistunut nyplätty huivi. Blogitarkistus johti pieneen aikataulumuutokseen, aloitin sen vasta syyskuussa, eli ei lähelläkään vuotta vielä. 

Malli on *Laura* Spitze in Farbe -kirjasta, tekijä on Christine Mirecki. Langaksi valitsin kirjan ehdottamat värit, paitsi että kuvasta pystyi laskemaan, että värisävyjä on 4 ja mainittiin vain 3, joten jouduin tilaamaan vielä yhden värin jälkikäteen, kun huomasin moisen vääryyden.  Lanka on Schappe-silkkiä, tilasin Saksasta Klöppelshopista. Pituutta huivilla on n. 170cm. Päättely on tehty Pirkon ja Irjan ohjauksessa Lankamaratonissa, tehtiin sellainen päärmepäättely, eli nypläsin kaksi erillistä nauhaa, jotka ommeltiin erikseen reunaan. Huivin reunalle pitäisi näyttää vielä märkää rättiä, mutta sillä ei ole kiirettä.
Huiville on ainakin yksi käyttötilaisuus tiedossa, nimittäin kesällä olen menossa Ranskan Caeniin Oidfan pitsikongressiin ja illallisella pitää olla jotain nyplättyä. Lisäprojekti voisi olla samalla kuviolla koristettu kirjekuorilaukku, mutta se jää nähtäväksi.


Kamera ei ikinä ymmärrä violetin päälle, eli tuo keskimmäinen väri on pohjaväri turkoosi + juoksuparina tummanvioletti.

tiistaina, huhtikuuta 17, 2012

Onteloreuna

Ja tässä videosaldoa lankamaratonista. Eli huiviin tehtävä onteloreuna tekee reunasta tukevamman. Ensimmäinen video on kevennykseksi, ei asiapitoista sisältöä :) Ja toinen koostuu kahdesta osasta, ensimmäisessä Pirkko Särkimäki kertoo, miten neuleen sivussa tehdään kyseinen reuna, ja toisessa Tarja Ojalainen kertoo, miten päätellään valmista huivia.
P.s. videot kuvattu uudella pokkarilla ja ensimmäistä kertaa käytetty iMovie, huomatkaa tehosteet ;)

Lankamaratoni

Viime viikonloppuna ollaan vietetty mukavaa aikaa 13:n muun kapiokirstulaisen kanssa lankamaratonin merkeissä. Allekirjoittanut nypläsi, muut virkkasivat, neuloivat, tekivät ryijyä ja valoryijyä. Monta uutta juttua opittiin ja opetettiin. Eräillä huiveja oli niin monta kesken, etten enää pysynyt laskuissa :) Alla muutama kuva, osa aiemmin valmistuneita käytössä / näytillä ollevista jutuista ja osa keskeneräisistä.
Sirpan ihana freeform virkattu takki, raidoissa kulkee paksu hahtuvalanka.

Annelin ryijy, malli vuodelta 1943!
Irjan tekemiä kahvipussilaukkuja, koreja ja kukkanen. Harmittaa, kun sairastuin juuri kahvipussikurssin aikoihin...



Irjan virkkaama matto matonkuteista
Annelin aiemmin tekemä nyörilaite.
Itse sain valmiiksi melkein vuoden projektin, mutta se ansaitsee ihan oman postauksen :)